26. huhtikuuta 2015

Lime-valkosuklaacookiet


Moikka vaan!

Tänä vuonna iskä sai luvan kiikutella opehuoneeseen läjän näitä cookieita. Oon valmistanut iskän synttäreiden aikaan isille töihinviemisiksi muun muassa Pääkakun, Kevään keltaisen narsissikakun, Macaronseja sekä vaniljaisen mustikkahyydykekakun, jonka resepti jäi itse asiassa julkaisematta viimekeväisen pääsykoerumban aiheuttaman häsellyksen takia. Tänä vuonna päädyin tekemään näitä lime-valkosuklaacookieseja, jotka olivat kyllä petollisen hyviä - vaikka itse sanonkin. Ihanan makea valkosuklaa ja suloisen kirpakka lime sopivat yhteen huikeen hyvin! Näitä vois valmistaa vaikka opettajalle kiitokseksi kuluneesta lukuvuodesta niiden ikuisten kukkaviritelmien sijaan, miten olis?

Osviittaa reseptiin katselin Maku-lehden nettisivuilta sekä Suklaapossun blogista.  


Tarvitset:
125g voita
1 dl muskovadosokeria / fariinisokeria
1 dl tavallista sokeria
1 kananmuna
2 rkl vanilliinisokeria
3 limen mehu
2 limen raastettu kuori
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
125g valkosuklaata

pinnalle:
tavallista sokeria
75g valkosuklaata

1. Vaahdota voi ja sokerit. Lisää joukkoon kananmuna reippaasti sähkövatkaimella sekoittaen. Lisää sitten limen mehu sekä kuoriraaste.
2. Sekoita erillisessä kipossa vehnäjauhot ja ruokasooda keskenään ja lisää ne sitten muun taikinan joukkoon. Sekoita.


3. Rouhi valkosuklaa haluamasi kokoisiksi paloiksi ja lisää taikinaan.


4. Muotoile taikinasta pienehköjä palluroita ja pyörittele pallurat sokerissa. Laita pallurat pellille etäälle toisistaan ja litistä niitä kevyesti. Painele kekseihin muutama valkosuklaapala ja paista sitten 175°C uunissa noin 10 minuuttia. Keksit ovat uunista otettaessa hyvin pehmeitä ja raa'an oloisia, mutta kypsyminen jatkuu vielä uunin jälkeenkin. Anna keksien hieman jäähtyä ja nosta ne sitten pois pelliltä.


©2015 • Taikakaulin

19. huhtikuuta 2015

Mangohyydykekakku (gluteeniton, maidoton, munaton)


Heippa hei ja kivaa huhtikuuta kaikille! Blogi on ollut viime aikoina ihan kakkossijalla, mutta nyt äidin ja iskän synttäreinä pyrähdin pitkästä aikaa keittiön puolella leipomishommissa. Pyöräytin tällaisen simppelin mangohyydykekakun, joka bonuksena sopii monelle allergikolle. Kakku ei sisällä mitään viljoja tai maitotuotteita kananmunasta nyt puhumattakaan, vaan pohja on pähkinöistä ja vaalea täyte kasviperäisistä soijatuotteista. Kakku ei myöskään sisällä huonoja rasvoja, sillä kovien rasvojen sijaan käytin superterveellistä kookosöljyä. Kakun makeuttajaksi ei päässyt valkoinen sokeri, vaan homman hoiti herkullinen kookossokeri.

Kakku ei ole voimakkaan makuinen (eli on siis hyvin mieto), vaan hentoa vaaleata täytettä sävyttää ihanan raikas mango niin täytteessä kuutioina kuin kiilteessä soseena. Vaalean täytteen sekaan voisi heittää myös mansikan paloja, sillä ainakin koristeena olleet mansikat sopivat tosi hyvin mangon kaveriksi. Kakun kasviperäiset "kermat" voi korvata myös esimerkiksi vastaavilla kauravalmisteilla, ja tokihan tämä maitovalmisteillakin onnistuu.

Jos kaipaat kakkuun jotakin voimakkaampaa makua, voit ihan oman mielikuvituksen rajoissa lisätä vaaleaan täytteeseen haluamaasi maustetta. Hyvin hienoksi jauhettu kardemumma voisi olla aika hauska lisä! Myös vatut voisivat sopia mangon (ja kardemumman) komboon!


Tarvitset pohjaan:
1,5 dl liotettuja cashew-pähkinöitä
0,5 dl mantelirouhetta
2,5 rkl kookosöljyä

vaaleaan osaan:
4 liivatelehteä
2 dl Alpro Soya 26% Vispautuvaa
2 dl Alpro Soya vaniljavanukasta (n. 1,25 purkkia)
n. 6 rkl kookossokeria
(1 tl vaniljasokeria)
n. 3 rkl vettä (tai säilykemangojen sokerilientä)
n. 2 dl säilykemangoa kuutioina

kiilteeseen:
3 dl mangososetta (esim. säilykemangoista, Pilttiä, Bonnea)
3 liivatelehteä

koristeluun:
mansikoita


1. Laita 15cm irtoreunavuokaan pohjankokoinen leivinpaperiympyrä. Voit viritellä vuokaan myös reunakalvot, sillä kakusta saattaa tulla korkea. Reunakalvot tai kakkuvuoan reunat kannattaa voidella rypsiöljyllä, jotta kakku irtoaa nätisti reunoista.
2. Pohja: Hienonna pohjaan tulevat pähkinät pienehköksi hakkelukseksi veitsellä. Sulata kookosöljy mikrossa ja sekoita pähkinämurun kanssa. Painele massa lusikalla irtoreunavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin jähmettymään.


3. Vaalea täyte: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa Alpro Soya Vispautuva vaahdoksi ja sekoita vaahdon sekaan 2 dl Alpro Soya vaniljavanukasta. Lisää sokeri(t). Kuumenna vettä kiehuvaksi, mittaa esim. mukiin 3 rkl kiehuvaa vettä ja sulata siihen liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan samalla sähkövatkaimella sekoittaen. Lisää mukaan puolet mangokuutioista, sekoita ja lusikoi täyte pähkinäpohjan päälle. Tiputtele loput mangokuutiot täytteeseen ja tökkää ne juuri ja juuri täytteeseen. Kopauta vuokaa pöytää vasten, jotta mahdolliset ilmakuplat tulisivat pois. Laita täyte jähmettymään jääkaappiin noin tunniksi.


4. Kiille: Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna pienessä kattilassa 3 dl mangososetta. Kun sose on kiehahtanut, ota kattila levyltä pois ja sulata soseeseen liivatteet. Kaada kiille vaalean täytteen päälle. Kiille kannattaa lorottaa kattilasta lusikan kautta, jotta kiilteen pintaan ei nouse vaaleasta täytteestä sellaista valkoista rumaa höttöä. Anna koko kakun jähmettyä vielä noin 4-5 tuntia.

5. Koristele esimerkiksi mansikoilla.



©2015 • Taikakaulin