24. joulukuuta 2013

Lumihiutalemacaronsit




Ihanaa aattoaamua kaikille! Vaikka lumi puuttuu maasta, niin ainakin mulla glögi, Michael Bublén joululevy sekä mun oma pieni joulukuusi olkkarin isomman kuusen lisäksi kompensoivat pienoista lumimasennusta melko kiitettävästi. Yleensä en jouluaattona ole tietokoneella saati sitten päivittämässä blogia, mutta nyt en keksinyt muutakaan tekemistä - en nimittäin saa mennä alakertaan, sillä muut haluavat kuulemma nukkua... 

Meille kotiin väänsin viime yönä vaniljaisen puolukka-kinuskikakun, mutta näitä macaronseja tein V:n perheelle sekä meidän naapureille. Nuo macaronien jalat eivät meinanneet nousta eivätkä nousseetkaan aivan kunnolla, mutta eivät ne jääneet onneksi häiritsevän mataliksikaan. Talvista fiilistä hain lumihiutaleilla, jotka pursotin pikeeristä. Näiden lisäksi keittelin suklaafudgepalloja sekä paistoin piparikortin, jollaisista saatte kuulla vähän myöhemmin.

Nyt keittiöstä kuuluu selkeä riisipuuron porina, joten taidan lähteä maistelemaan salaa ihanaisia joulun makuja. Oikein rauhallista ja mukavaa jouluaattoa kaikille! 


Tarvitset:
110g mantelijauhoa
170g tomusokeria
90g (n. 2,5-3) valkuaista 
30g hienoa sokeria 

väliin:
65g maitosuklaata
50g ranskan kermaa (Creme Fraiche)

koristelu:
1/4 dl valkuaista
1 1/2 dl tomusokeria
2-3 tippaa sitruunamehua


1. Valmista macaron-kuoret: Sihtaa mantelijauho kahteen tai kolmeen kertaan pienireikäisen siivilän läpi. Yhdistä tomusokerin kanssa. Sihtaa tomusokeri-mantelijauhoseos vielä kertaalleen siivilän läpi.
 2. Vaahdota valkuaiset. Kun valkuaiset ovat kevyttä vaahtoa, lisää sokeri samalla vatkaten. Vatkaa suhteellisen kiinteäksi ja kovaksi vaahdoksi - sellaiseksi, että pysyy kulhon pohjassa käännettäessä kulho väärinpäin.
3. Lisää mantelijauho-tomusokeriseos kolmessa erässä valkuaisvaahtoon. Sekoita aluksi voimakkaammin ja loppua kohti sekoitusnopeutta "rauhoitellen".
4. Lappaa kama pursotinpussiin. Pursota pyöreitä marenkeja pellille ja lyö peltiä pariin, kolmeen kertaan ihan kunnolla vaikka uunin reunaa vasten, niin mahdolliset marenkihuiput laskevat. Anna macaron-kuorien kuivahtaa 45 minuuttia huoneenlämmössä.


5. Paista kuoret 150 °C lämmössä alimmalla tasolla n. 10-15 minuuttia. Irrottele leivinpaperista pellin hieman jäähdyttyä. Anna jäähtyä kunnolla ennen koristelua ja täyttämistä.
6. Koristelu: Vatkaa valkuaista sekä 1 dl tomusokeria noin viisi minuuttia sähkövatkaimella. Lisää sitten loput tomusokerit sekä sitruunamehutipat. Jatka vatkaamista vielä muutama minuutti. Pursota kuvioita macaronsien päälle (minulla oli Wiltonin 2mm pyöreä kirjoitustylla, mutta 1mm tylla olis ollut parempi!). Muista, että vain puoliin macaron-kuorista tulee koristelu (alakuoreen ei).


7. Sulata täytteen suklaa miedolla lämmöllä mikrossa ja jäähdyttele se. Sekoita ranskankerma jäähtyneen suklaasulan joukkoon ja sekoita. Lusikoi tai pursota jäähtyneille macaron-kuorille. Anna jähmettyä




Jo monta vuotta oon paketoinut lahjat vanhanaikaisesti 

©2013 • Taikakaulin

22. joulukuuta 2013

Suklaafudgepallot


Ihanaa joulunaikaa kaikille! Joululoma tuli todellakin tarpeeseen, sillä viimeiset viikot oon elellyt puolikoomassa, parhaimmillaan viiden ja puolen tunnin yöunilla. Voitte arvata, että tämän pariviikkoisen loman aikana kuitenkin luen kolmen kuukauden päässä venaileviin ylioppilaskirjoituksiin, mutta nyt nämä ekat lomapäivät ihan vaan rentoilen.

Toiseksi viimeisen koulupäivän jälkeen avasin pitkästä aikaa keittiön kaapit ja aloin tehdä ystäväisille ja kavereille vähän joulumakeisia. Kaksi vuotta sitten lukion ykkösellä tein pikkuisia minttukonvehteja ja parin vuoden paussin jälkeen päätin jälleen tänä vuonna väkertää makeisia. En mitenkään nimikoinut tai ennalta päättänyt, kenelle näitä suklaita jakelen. Pikkupakettejani oli viisitoista, ja kyllä ne kaikki olivat päivän päätyttyä kaverille jos toiselle annettu. Se on muuten ihan paras fiilis, kun pikku sellofaanikääröä ojentaessa saaja hämmentyy totaalisesti ja kiittelee varmaan seuraavan puolituntisen!

Tarvitset: (n. 40 kpl)
4 dl vispikermaa
4 dl sokeria
4 rkl siirappia
nokare voita
400g maitosuklaata
1/2 - 1 pps M&M's -suklaakarkkeja

kuorrutukseen:
300g maitosuklaata

1. Mittaa paksupohjaiseen kattilaan kerma, sokeri, siirappi sekä voi. Kuumenna kiehuvaksi ja anna sitten kiehua hiljalleen 15-30 minuttia, kunnes seos on saennut kinuskiksi. Tee pisaratesti: laske juomalasiin kylmää vettä ja tipauta kinuskia veteen - jos kinuski jähmettyy, se on valmis.
2. Pilko veitsellä maitosuklaa paloiksi. Pilko myös M&M's -karkit. 
3. Kun kinuski on valmis, siirrä se pois liedeltä. Lisää maitosuklaapalat kinuskin sekaan kattilaan ja sekoittele. Anna suklaan sulaa. Lisää M&M's -karkkimurska. Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun astiaan ja anna jähmettyä noin puoli tuntia.
4. Ota osittain jähmettyneestä massasta haluamasi kokoisia könttejä ja muovaile ne käsissä palloiksi. Anna pallojan jähmettyä yön yli jääkaapissa.
5. Kuorrutus: Kuorrutuksen (maito)suklaa kannattaa temperoida, jolloin fudgepallon suklaapinnasta tulee nätimpi ja kiiltävämpi. Maitosuklaan temperointi on karkeasti seuraavanlainen: paloittele suklaa syvälle lautaselle ja lämmitä miedolla teholla mikrossa, kunnes suklaa on sulannut ja on noin 45 °C lämmin. Sitten massa jäähdytetään 26 °C, minkä jälkeen lämpötila taas nostetaan 30 °C. Apuna kannattaa käyttää paistolämpömittaria, omani ostin joitain vuosia sitten Clas Ohlsonilta kympillä. HUOM temperointi ei ole pakollinen.
6. Uita fudgepallot suklaasulassa ja laita leivinpaperille kuivumaan. Anna jähmettyä kunnolla.





©2013 • Taikakaulin

14. joulukuuta 2013

Isimuffinssit: suklaa ja vanilja





Heipsan kaikille! Oon viimeiset kolme viikkoa ollut joka päivä menossa suuntaan tai toiseen, ja nyt alan pikku hiljaa olla todella väsynyt. Blogi ja sen olematon olemassaolo on melkeinpä unohtunut, mutta uskallan väittää, että joulun lähestyessä myös blogi herää horroksesta. ;-)

Ohjasin myös tänä syksynä nuorisoseurallamme lasten joululeivontakurssin, ja nämä hauskat vanilja- ja suklaamuffinssit ovat mun pikkukurssilaisteni käsialaa. Teimme nämä marraskuun alussa isänpäivän ollessa ihan yhden yön päässä, mutta isänpäiväähän voi viettää ihan joka päivä, ja siksi julkaisenkin tämän nyt. Reseptit näihin muokkailin muutamasta hyväksi havaitusta ja heleposta ohjeesta, ja lasten mielestä nämä maistuivat oikein kivoilta!

Reippaat ja innokkaat pikkuleipurit koristelivat tuttuun tapaan leivonnaiset hyvin runsaalla kädellä - voi niitä isi-parkoja, jotka joutuivat tuhoamaan hampaitaan niiden tuhansien hopeakuulien ja lakritsiströsseleiden ansiosta... Ilmeisesti järkyttävä koristemäärä vaan miellyttää lapsosten esteettistä silmää.


Tarvitset suklaamuffinsseihin:
150g voita
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1-1,5 dl maitoa
200g tummaa suklaata

1. Vaahdota voi ja sokeri keskenään. Lisää mukaan kananmunat ja sekoita.
2. Sekoita toisessa kulhossa kuiva-aineet. Lisää ne taikinaan maidon kanssa.
3. Rouhi puolet suklaasta. Lisää rouheet taikinaan ja sekoita taikina tasaiseksi. Lusikoi taikina muffinssivuokiin. Paina jäljellä olevasta suklaasta "sydämet" muffinsseihin ja paista muffinsseja sitten 200 °C noin 10-15 min. Koristele muffinssien jäähdyttyä.



Tarvitset vaniljamuffinsseihin:
150g voita
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
0,5 dl maitoa
1 prk vaniljarahkaa (esim. Valio)

1. Vaahdota voi  ja sokeri keskenään. Lisää mukaan kananmunat ja sekoita.
2. Sekoita toisessa kulhossa kuiva-aineet ja lisää ne taikinaan maidon ja vaniljarahkan kanssa vuorotellen.
3. Lusikoi taikina muffinssivuokiin ja paista noin 200 °C 10-15 minuuttia. Koristele muffinssien jäähdyttyä.



Nämä kamat mukanani lähdin leipoilemaan!


Dr. Oetkerille kiitokset tuotenäytteistä!

 ©2013 • Taikakaulin

1. joulukuuta 2013

Ruokaan liittymättömät haasteet


Moikka kaikki ja ihanan valkoista joulukuun ensimmäistä päivää! Päivittelytahti on tällä hetkellä jotenkin niin päätähuimaavan hidas, että koko tän pikku blogin olemassaolo on varmaan täydellisesti unohdettu, mut no way, täällä mä olen! Oon parin viimeisen kuukauden aikana saanut neljä haastetta, joiden kysymyksiin vastailin tähän samaan julkaisuun. Aiemmat saamani haasteet eivät ole päätyneet ollenkaan postauksiksi - kysymys-vastaus -haasteita kun en oikein leivontaan ja ruoanlaittoon liittyviksi miellä. Nytkin väärinkäytin koko haasteen, sillä en ohjeiden mukaisesti kerro itsestäni mitään uusia faktoja enkä myöskään haasta muita bloggaajia mukaan - vastasin siis vain kysymyksiin, haha.

Titan kysymykset:
1. Minkä taidon näistä haluaisit = laulu, piirtäminen, runojen kirjoittaminen. Vai kenties joku muu? Piirtäminen! Noi muut on suhteellisen kivasti hanskassa.

2. Kuinka usein leivot? Tällä hetkellä melko harvoin.

3. Mieliruokasi? Oikein valmistettu härkä tai etanat ovat ihania... mutta pidän lähes kaikesta!

4. Mitä leivot mieluiten? Jotain mulle ihan uutta.

5. Oletko niin sanotusti unelma-ammatissasi? Lukiolaisena oleminen on osa mun matkaani unelma-ammattiin.

6. Asutko maaseudulla vai kaupungissa? Maalla.

7. Mieli tv-ohjelmasi? Enpä ihmeemmin katso telkkua.

8. Kaukaisin maa, johon olet matkustanut? Lanzarote, siinä Afrikan kupeessa!

9. Minkä kirjan luit viimeksi? Paulo Coelhon Veronica päättää kuolla.

10. Jos saisit isohkon lottovoiton, mitä ostaisit ensimmäiseksi? Säästöpossun ;-)

11. Oletko viherpeukalo? Pikemmin taikinapeukalo ;-)

Raidan kyssärit:
1. Minkä väriset hiukset omistat? Jotain vaaleanruskean ja blondin väliltä.

2. Marimekko vai Nanso? Marimekko!

3. Suolainen vai makea piirakka? Hmh... suolainen!

4. Täytekakku kermakuorrutuksella vai sokerimassalla? Massa nätimpi, kerma paremman makuinen.

5. Mitä olet leiponut viimeksi? Bageleita.

6. Minkä leivontatarvikkeen olet ostanut viimeksi? Geelimäisen elintarvikevärin.

7. Lempihedelmäsi? Vaikka verigreippi.

8. Lempivärisi? Rakastan kaikkia värejä!

9. Haaveammattisi lapsena? Kaikki kokista bussikuskiin ja prinsessasta luokanopettajaan. Viimeisin noista on ollut nyt jo kymmenen vuotta haaveammattilistan ykkösenä.

10. Rohkein asia, jonka olet tehnyt? Hahhaa, no varmaan lentänyt välilaskun kautta yksin ystäväni luo Saksaan, oon toisinaan vähä tällanen ujo herkkis :-D

11. Miksi aloitit bloggaamisen? Halusin tallettaa leivokseni ja ruokakokeiluni kuvineen.

Sweet Teamin kysymykset:
1. Lempi leivonnaisesi? Macarons.

2. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen? Suunnaton innostus kokkailua kohtaan ja tarve nopeasti ylläpidettävästä "keittokirja-päiväkirjasta".

3. Millä perusteella/perusteilla päätit blogisi nimen? Leivontaan sen piti liittyä, mutta ei mitään "Jorman keittiössä" -perussettiä. Taikakaulin tulee Popedan Pate Mustajärven Pam Pam Paulin Taikakaulin -biisistä.

4. Suurin unelmasi? Ensin ammattipätevyys ja sitten oma, iso koti - maalla mieluiten.

5. Mistä vuodenajasta pidät eniten? Miksi? Pidän kaikista! Kesä on ihana, talvi myös, keväästäkään en valita ja syksykin on varsin passeli. Loskakelit tai syyssateet eivät mun mielialaan vaikuta :-D

6. 3 asiaa mitkä kuvaavat luonnettasi parhaiten? Iskän ja äidin mukaan itsepäinen, iloinen ja luova.

7. Lempi TV-sarjasi/ohjelmasi? En katso vieläkään sitä telkkaria ;-)

8. Esine tai asia mitä ilman et voisi elää? Hävettää, mutta iPhone... 

9. Pahin leivontamokasi? Pahaa ei tule kyllä nyt mieleen, pikku mokia silloin tällöin.

10. Sokerimassa vai vaahtokarkkimassa? Vaahtismassa maistuu paremmalta, joten se.

11. Kauanko olet blogannut? Lyhyellä matikalla laskettuna kohta pärähtää neljäs vuosi käyntiin. 

Noran kyssärit:
1. Mikä joulussa on parasta? Saa antaa (itse tehtyjä) lahjoja. Joulun tunnelma on myös ihan paras!

2. Minkä leivontavälineen haluaisit, jota sinulla ei vielä ole? Tohotin!

3. Suklaa vai toffee? Suklaa.

4. Mikä on lempileivoksesi? Macarons toistamiseen.

5. Katsotko ruoka-ja/tai leivontaohjelmia? Harvoin!

6. Minkälainen oli ensimmäinen leivontakokemuksesi, jonka muistat? Joulutorttujen marmeladoiminen isin kanssa.

7. Mikä leipomisessa on parasta? Leipominen itsessään sekä rajaton vapaus.

8. Kuunteletko musiikkia tai radiota leipoessasi? Yleensä en.

9. Mikä on tai olisi paras laulu leipoessa? Beatles on aina ihana.

10. Käytätkö esiliinaa, kun leivot? Usein se jää kyllä sinne koukkuun roikkumaan...

11. Tykkäätkö suunnitella juhlia, esimerkiksi synttäreitä, nimppareita, joulua jne.? Rakastan sitä hommaa!

©2013 • Taikakaulin

19. marraskuuta 2013

Maa-artisokkakeitto, nautapihvit duchesse-perunoilla & minttuliköörijäädyke





Hitsit, että onkin pitänyt superkiirettä viime viikkoina! Oon käynyt täällä blogin puolella lukemassa teidän ihania kommentteja ja niihin toki vastaillut, mutta muuta en sitten olekaan täällä ehtinyt tehdä. Tämän kaiken kiireen ja härdellin päälle pamahti vielä koeviikko, eikä hullu väsymyskään oikein lisäaikaa vuorokausiin anna. Viime perjantaina saapuneet syksyn yo-tulokset saivat tosin ihan mielettömän leveän hymyn mun naamalle - matikka pysyi laudaturina, terveystieto ihan siinä kannoilla eximiana ja A-englantikin reippaasti läpi lubenterina, vieläpä tosi lähellä cum laudea. Siinä mun ylppärikuulumiset pähkinänkuoressa ja nyt sitten tän postauksen ytimeen!

Vietettiin rentoa lauantai-iltaa muutama viikko takaperin parin ystäväisen kanssa. Vallattiin toisen ystävän jättimäinen kartano ja laitettiin salin pitkä pöytä ah-niin-ihanaksi. Alkupalaksi valmistimme samettista maa-artisokkakeittoa, pääruokana Victoria-sarjan lautasilla komeili naudan merimiespihvi duchesse-perunoiden ja punaviinikastikkeen kera. Jälkkäriksi väsäsimme minttuliköörijäädykkeen, joka jäätyi ihan liikaa, ja sitä sitten kitkutimme puoli iltaa irti jälkiruokakulhojen pohjilta.

Maa-artisokkakeitto: (osviittaa täältä)
750g maa-artisokkaa
2 dl kuohukermaa
4-5 dl maitoa
suolaa
valkopippuria

1. Kuori ja paloittele maa-artisokat.
2. Mittaa maito ja kerma kattilaan. Lisää maa-artisokat ja keitä niitä, kunnes ovat kypsiä (pehmenneet).
3. Soseuta koko hoito sileäksi ja SUOLAA sekä MAUSTA. Notkista tarvittaessa maidolla.



Nautapihvit ja duchesse-perunat: (perunaista osviittaa täältä)
n. 1 kg perunoita (Van Gogh tai Rosamunda parhaita)
2 keltuaista
1 dl kuohukermaa
runsas nokare voita
suolaa (maun mukaan)
pippuria myllystä

4 kpl naudan merimiespihvejä
suolaa
pippuria

punaviinikastike (esim. tämä)

1. Kuori perunat ja keitä. Soseuta sähkövatkaimella ja lisää joukkoon keltuaiset, sekoita. Lisää myös kerma, voi ja mausteet samalla sekoitellen.
VINKKI Perunamuusi kannattaa ehdottomasti maustaa esimerkiksi juustolla tai yrteillä!
2. Lappaa massa pursotinpussiin, jossa on pursotinteränä tähtitylla. Pursota ruusukkeet pellille leivinpaperille ja paista 225 °C noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Valele voisulalla paiston jälkeen.

3. (Pihvien maustaminen kannattaa tehdä aivan ensimmäisenä koko menussa.) Nuiji pihvit pihvinuijalla ohuemmiksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna maustua pari tuntia.
4. Kuumenna paistinpannu ja paista pihvit haluamasi kypsyisiksi - minä jätin omani ihan raa'aksi, kun taas muut paistoivat ihan kypsiksi.



raaka on!

Bon apetitos

Minttuliköörijäädyke: (osviitat täältä)
2 dl vispikermaa
200g vaniljarahkaa (Valio)
1 pss Pätkis Bites, paloiteltuna pieniksi
3 tl vaniljasokeria
n. 2 rkl minttulikööriä (Baileysin minttusuklaata ei enää valmisteta)

koristeluun:
Pätkis-paloja

1. Vaahdota vispikerma ja lisää sekaan vaniljarahka ja 1 pss paloiteltuja Pätkiksiä. Mittaa myös vaniljasokeri ja likööri. Tarkista maku ja lusikoi massa jälkiruokakulhoihin. Laita jälkkärikulhot pakastimeen ja ota puoli tuntia ennen tarjoilua vähän sulamaan. Koristele juuri ennen tarjoilua halutessasi Pätkis-paloilla.

©2013 • Taikakaulin

8. marraskuuta 2013

Vuohenjuustopatonkeja kera vihersalaatin


Heippa ja kivat perjantait kaikille! Mä tulin postaamaan viikon takaisen iltamättöni, kun olimme perheemme kanssa meidän kylpyläosaakkeessa viikonloppua viettämässä. Kokkailu sai ripeän alun kylpylän keskuspalohälyttimen pamahtaessa täyteen huutoon, ihme kyllä ei mun ansiosta, ja niin mä juoksin pyjama päällä, käsi oliiviöljyssä kuudennesta kerroksesta muiden kanssa pihalle. 

Kyseessä oli onneksi vain laitevika, ja pääsin porrasjuoksulämmittelyn jälkeen pitämään lämpöä yllä uunin eteen. Paistelin ihan simppelisti vuohenjuustolla, voilla ja sipulilla höystettyjä patonkeja ja niiden kylkeen värkkäsin super helpon vihersalaatin. Salaattikulhoon viskasin jäävuori- ja tammenlehtisalaattia sekä rucolaa, ja revin ne melko pieneksi silpuksi. Päälle lorautin basilikalla aromatisoitua oliiviöljyä sekä ah-niin-ihania italialaisia juustolastuja. Simppeliä siis, mutta mun mielestä sika hyvää!

Nyt mä kiiruhdan katsomaan Nenäpäivän show'ta tonne sohvan perukoille. Meidän lähi- tai oikeastaan tuttavapiirissä suhtaudutaan vähän erimielisesti tähän Nenäpäivään. Osa ajattelee sen olevan silkkaa huuhaata, mut mä kyllä kuulun niihin, joiden mielestä Nenäpäivä on oikeesti hyvä juttu. Toki Suomeen tarvittaisiin esimerkiksi se uusi Lastensairaala, mutta minun mielestä kyllä kehitysmaat tarvitsevat meitä kipeämmin niitä lantteja. Suomessa kuitenkin on sairaaloita, mutta kehitysmaissa ei sairaaloita ja lääkäreitä ole meidän tasoon verrattuna nimeksikään. Eiks voisi vaan auttaa ihan kaikkia? No niin munkin mielestä.

Tarvitset:
patonki
voita
punasipulisilppua
vuohenjuustoa

salaattiin:
jäävuorisalaattia
tammenlehtisalaattia
rucolaa
basilikalla aromatisoitua oliiviöljyä
Italian Flakes -juustolastuja


1. Siivuta patonki. Levitä voita päälle.

kylpylän isoin veitsi

2. Kuullota punasipulisilppu pannulla ja lusikoi patonkipaloille.
3. Leikkaa vuohenjuusto siivuiksi ja laita patongeille.
4. Pese ja kuivaa salaatit ja revi ne kulhoon. Lorauta päälle öljyä ja laita haluamasi verran juustolastuja.


piipaa

©2013 • Taikakaulin

31. lokakuuta 2013

Nopea arkiruoka x3


Moikka ja kivaa torstaita kaikille! Mä kuvittelin, että syksyn ylppäreiden jälkeen mulla olisi aikaa leipoa ja viettää muutenkin enemmän aikaa keittiössä, mutta pieleen menivät ne veikkaukset. Kyllä koulu ja eri kurssit onnistuvat työllistämään ainakin mut ihan täydellisesti, ja kaikki mitä olen kokkaillut, ovat nämä suhteellisen nopsat arkiruoat.

Pari viikkoa takaperin meidän jääkaappiin oli ilmestynyt broilerisuikaleita, ja niinpä mä väsäsin niistä tollasen kivan kanasalaatin! Heittelin sekaan kanan lisäksi ah-niin-ihania juustolastuja, paria eri salaattilajia, etikkaa, valkosipulia, sipulia, valkosipulissa ja öljytilkkasessa kuullotettuja krutonkeja sekä kirsikkatomaatteja. Ai vitsit, tästä mä kyllä tykkäsin!


Tuo yllä oleva kuva nyt on ihan kamalan huono ja ruma, mutta kipaisin eilen koulun jälkeen kaupassa shoppaamassa broileria sekä vuohenjuustoa, ja niin me äitin kanssa kokkailtiin kotona iltasyömistä: mä marinoin kanat, äiti hoiteli paisteluosuuden.

Marinadiliemeen laitoin reilusti oliiviöljyä, pari valkosipulinkynttä hienonnettuna, yhden salottisipulin, pari ruokalusikallista kasvisfondia, pippuria sekä suolaa. Marinointiaika taisi olla jotain vajaan tunnin luokkaa, ja sen jälkeen kanat kipattiin paistinpannuun ja paisteltiin ihan pikaisesti - niin, että lihassyyt menivät kiinni ja kana piti mehevyyden uunipaiston ajan. Pannupaistelun jälkeen kanat vipattiin uunivuokaan ja paisteltiin parissasadassa asteessa noin 15 minuuttia, minkä jälkeen päälle viskattiin siivutetut vuohenjuustokiekot ja jatkettiin paistamista noin 10 minuutin ajan. Kanojen kylkeen vähän riisiä (tai couscousia kuten meillä), ja sitten alkaa olla aika très bien!


Pastat ovat myös tosi helppoja ja nopeita valmistaa, ja tehtiinkin V:n kanssa erään pitkän koulupäivän jälkeen pekonipastaa - melkein kuin carbonaraa, mutta ilman vaan sitä kananmunaa. Homma meni niin, että ei muuta kuin spagetit kiehumaan kattilaan ja operaatio pekonin paisto siihen viereiselle liedelle. Spagettien ollessa kypsiä kaadettiin vesi veke, lisättiin pilkotut pekonit sekä loraus kermaa sekaan, paljon pippuria ja sipulia sekä maun mukaan suolaa. Tääkin oli varsin buenoa arkiruokaa!

©2013 • Taikakaulin

25. lokakuuta 2013

Macaron Ladurée, Stockholm





Moikka ja makeat macarons-terkkuset Laduréesta! Olin syyslomalla äidin kanssa päivän visiitillä tuolla pikku-Atlantin toisella puolella aka Ruotsissa. Päivä vietettiin ihanan rentoillen, ihanissa kahviloissa ja ravintoloissa syöden sekä lompakkoa laihduttaen shoppailun merkeissä. Ainoa kohteeksti kaavailtu paikka oli Ladurée - macaron-putiikki - vaikka eivät ne ruotsalaisia alun perin olekaan. Äitin sisäisen navigaattorin ja muutaman paperikartan avulla päädyttiin super helposti määränpäähän ah-niin-ihanien macaronsien ääreen. 

Ostettiin kahdeksan macaronin laatikkollinen ranskalaisia pikkuherkkuja matkaamme, ja näin jälkeenpäin voin sanoa, että eivät olleet ihmeellisiä! Toki hyviä, mutta jos jopa mun tekemät macaronsit on maultaan ja koostumukseltaan melko samanlaisia, niin tuntui kyllä kieltämättä vähän hassulta maksaa ihan järkyttävästi vastaavista leivoksista. Ostettiin muun muassa suklaan-, sitruunan- ja vadelmanmakuisia, ja vattu oli maultaan mun mielestä paras.




Laduréen lisäksi käytiin syömässä kiinalaisessa ravintolassa, jossa ruoka tarjottiin lastukoreista. Tilattiin neljä eri satsia - muun muassa höyrytettyä kanaa taikinakuoressa sekä brokkolia - ja kivat kastikkeet niille. Mä tykkäsin!


Laivaravintoloita en ajatellut tällä kertaa kommentoida sen ihmeemmin, haha. Niin lähtöiltana kuin paluumatkankin iltana kävimme á la carte -ravintoloissa, joista pihviravintola El Capitán oli tylsä keskinkertainen ruokala, kun taas Fine dining -ravintola Bon Vivant oli ihan huikean hyvä Silja Linen Heja Sverige! -teemalla.


El Capitánin esitys härästä...

Bon Vivantin ihania ruokalajeja!

...ja Bon Vivantin super herkullinen härkä!


Grev Turegatan 15
114 46 Stockholm
(Östermalmstorgetin metroasema on tosi lähellä, kandee käyttää vaikka sitä, jos ei kävely huvita!)


Peeäs Meinasin pariin kertaan saada sydärin laivalla!!! Eka veritulppa lähenteli mun sydämen sepelvaltimoita Antti Tuiskun astuessa lavalle, voi miksi sattui Rovaniemen pojke juuri tälle paattimatkalle...? Meijän hytti oli tällä kertaa vuorostaan promenadelle päin, ja kerran nostaessani verhoa ylös siinä ihan vieressä roikkuikin suuren yleisön päällä tollanen voimistelija köysissään :-D

©2013 • Taikakaulin