18. huhtikuuta 2011

Iskän pääkakku



Iskä vietti tässä juuri synttäreitään ja Sydänystävän vadelma-vanljakakusta inspiroituneena piirsi minulle kuvan, millaisen sitten itselleen syntymäpäiväkseen haluaa. Koska äitin ja iskän synttärit ovat niin lähekkäin, tein heille yhteisen kakun (ei siis tämä). Tämä kakku matkasi minunkin käymän oikeesti ihanan ala-asteen opehuoneeseen. Tällä hetkellä "teemana" minulla on kevyet herkut ja vain hyvä, ettei tämä kakku kotiin jäänyt. Hehee.




Tarvitset


pohjaan:

4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta


täytteeseen:

6 dl vispikermaa
400g vaniljatuorejuustoa (Sunnuntai, á 200g)
4 liivatelehteä
1/2 dl vettä
300g suklaata (kaikki käy, minulla Maraboun tumma, laktoositon)

+ 1 prk Lemon Curd -sitruunatahnaa 

kostutukseen:

1/2 sitruunan mehu
1 dl vettä

päälliseen:

KAKSINKERTAINEN SATSI VOIKREEMIÄ
350g marsipaania/sokerimassaa/MMF:ia (vaahtismassaa)
pinkkiä/punaista elintarvikeväriä (esim. Wilton tai pastavärejä)
keltaista elintarvikeväriä
tomusokeria (massan kaulimiseen)


koristeluun:

valkoista massaa (sokerimassa paras, koska keinotekoisen valkoinen)
salmiakki/lakutoffeekarkki (pupilli)
tummaa suklaata


1. Valmista pohjat. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuiva-aineet vaahdon sekaan ja pyöräytä sekaisin kevyesti. Lusikoi pellille KOKOAMISKULHOSI kokoisia ympyröitä. Muista, että kulho on pohjasta pieni ja suurenee ylöspäin. Tee siis 1 pieni ympyrä, kaksi keskikokoista ja yksi suuri taikinalevy ja paista sitten 225 °C uunissa noin 5-10 minuuttia.
2. Nyt on täytteen vuoro. Laita liivatteet kylmään veteen! Vaahdota vispikerma vaahdoksi ja sekoita sekaan sähkövatkaimella vaniljatuorejuusto. Sulata suklaa mikrossa ja sekoita myös mukaan nopeasti ja koko ajan sekoittaen.
3. Kuumenna 1/2 desilitraa vettä kattilassa kiehuvaksi ja sulata liotetut liivatteet mukaan. Lisää muuhun täytteeseen sähkövatkaimella superhuolellisesti sekoittaen!
4. Kelmuta kulho huolellisesti, johon kakun koot nurinpäin. Nosta pohjimmaiseksi pienin taikinakiekko, kostuta sitruunavedellä. Lusikoi Lemon Curd -kerros levyn päälle esim. lusikan nurjalla puolella. Nosta runsas kerros suklaatäytettä. Toista sama, kunnes jäljellä on enää viimeinen taikinalevy. ÄLÄ KOSTUTA VIIMEISTÄ LEVYÄ!!! Taita kelmun reunat nurinkurisen kakun päälle ja laita hyytymään jääkaappiin. Mieluiten yön yli!


5. Kun kakku on hyytynyt, nosta kelmut kulhon reunojen yli. Aseta tarjoiluastia kulhon päälle ja keikkaa kakku sille. Mitä nopeammin käännät, sitä siistimmin se putoaa. Ei repeile tms. Poista kelmut.


6. Valmista voikreemi ohjeen mukaan. Voit halutessasi muotoilla kakkua vielä pyöreämmäksi. Sivele kerros kreemiä kakun pintaan.

7. Lämmitä massa puhtaissa käsissä. Nosta hammastikulla ensin pienen pieni nokare punaista/pinkkiä väriainetta massaan ja vaivaa huolellisesti. Kun massa on tasaisesti hennon pinkki, olet onnistunut. Nosta toisella hammastikulla keltaista väriainetta sekaan. Vaivaa tasaiseksi. Lisää väriainetta aina pienissä erissä, kunnes olet siihen tyytyväinen. Kauli massaköntti tomusokeroidulla alustalla tarpeeksi suureksi, noin 3 mm paksuksi levyksi. Nosta kakun päälle ja vedä sekä painele kakun pintaa vasten. TARKEMMAT OHJEET: Kuorruttaminen sokerimassalla/marsipaanilla. Massaa jää reunoilta ihan varmasti yli, joten leikkaa se veitsellä irti ja muotoile siitä korvat sekä nenä. Painele alareunoja marsipaanityökalulla sisäänpäin tavoitellen kolmiulotteisuutta. Tee nenään finni :D

Massan värjäystä

8. Valmista sokerimassasta silmät. Ohje tässä. Kiinnitä silmät sokerikuorrutteella tai elintarvikeliimalla.



9. Sulata (ja temperoi) suklaa. Lusikoi pursotuspussiin, leikkaa kulmaan pieni reikä ja pursota haluamasi kuviot. Säilytä jääkaapissa ILMAN KUPUA!



Peeäs Kiitos siskolle! Hän otti vaihekuvat tähän kakkuun. Kummasti helpottaa omaa työskentelyä, kun toinen räpsii!


©2011 • Taikakaulin

8 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Jopas siitä tuli hauska! :D

Krike kirjoitti...

Danke schön, Anna!

Pihlis kirjoitti...

Tästä tuli tosi hienon näkönen! :D

Krike kirjoitti...

Tack Pihlis :)

tärpätti kirjoitti...

Tää on kyll hauska ja tosi hyvin tehty :)

Krike kirjoitti...

Kiitos, tärpätti!

Anonyymi kirjoitti...

Haha, tämä on kyllä yksi hauskimpia kakkuja joita oon nähnyt! On tosin niin aidon näköinen, etten tiedä huvittaisiko ainakaan ensimmäisenä ottaa palaa.. ;) Löysin sivuillesi sattumalta ja tosi kivat on! :)

Krike kirjoitti...

Mitä suurimmat kiitokset!! No totta, en minäkään ensimmäistä palaa välttämättä vapaaehtoisesti ottaisi ;D